20.03.2010
Erikasson säväytti Joensuussa
Harri Koivusen ohjastama ja Bella Varjosen valmentama Erikasson oli päivän nimi Joensuun Olympiaravi-karsinnoissa. Huikeaan vireeseen alkuvuodesta yltynyt ori nappasi jo kauden kuudennen voiton. Saavutus on melkoinen, koska hevonen on voittanut kauden jokaisen lähtönsä näytöstyyliin.
Flunssan kourissa rattailla taistellut Harri Koivunen ei pidätellyt tyytyväisyyttää
- Erikasson on niin hieno hevonen, että se pitää parikin ravitallia pystyssä. Sen rattailla tuntee olevansa osana juhlapäivää. Pitkäkin matka on orin rattailla lyhyeltä tuntuva.
Valmentajan ja ohjastajan kommunikaatio toimii platonisestikin Erikassonin ollessa kyseessä
-Bella tuo minulle hevosen ja siitä alkaa minun roolini. Tiedän että hevonen on kunnossa, jos mitään erikoisempaa ei Varjosen tietotaidolla kerrota ennen lähtöä. Meillä yhteistyö pelaa todella hienosti. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi lauantaina on taas kova koitos edessä, kun vastassa on mm. Patrikin Muisto, kertoi Harri Koivunen.
Karsintalähdön toiseksi sinnitteli Kilun Peedro (Ari Moilanen). Kolmanneksi ylsi Pauli Raivion ohjastama Visul. Joensuussa oli urheilullisesti käsin kosketeltava tunnelma. Kaupungissa odotetaan kuumeisesti illan Mestiksen kiekkonäytelmää ja se oli herättänyt monet lätkäfanitkin aloittamaan urheilupäivän ravien merkeissä. Seuraavaksi Olympiaravi-karsinnat ajetaan Kaustisella lauantaina 27.3.
