18.04.2009

Kotimäen Festival ponien finaalin ylivoimavoittaja


Sara Nykyrin ohjastama Kotimäen Festival oli aivan omaa luokkaansa ponien MiniOlympia-finaalissa. Sara Nykyrin ohjastettava hankki keulapaikan ensimmäiseen kaarteeseen mennessä ja johti kisaa loppuun saakka. Hopealle nousi kovalla loppukirillä Iikka Nurmosen kannustama, Joensuun karsintavoittaja Lampelan Isabella ja kolmas oli Suvi Saarisen ohjastama Allgunnens Ärlig.

Kotimäen Festivalin voittoaika 2.48,1 oli myös tamman uusi ennätys. 4-vuotias Dollmanin jälkeläinen on startannut urallaan vasta kuusi kertaa, joista kaksi on päätynyt voittohin ja neljä kakkossijoihin. Ohjastaja Sara Nykyri on myös aloittelemassa uraansa ja hän on ohjastanut ensimmäiset voittonsa juuri Kotimäen Festivalin rattailla.


Kotimäen Festival otti hienon voiton MiniOlympiafinaalissa. Kuva: Irina Keinänen.






 Etusivulle     Takaisin     Tulosta