04.04.2009
Åsajerven ja Järvsöfaks tulossa Olympia-ajoon

Järvsofaks kilpailee viimeistä kauttaan ja on osallistumassa Olympia-ajoon jo kolmannen kerran. Tuoko reissu kolmannen voiton? kuva: Hippola/Irina Keinänen
Olympia-ajon hevosten hankinta käy kuumimmillaan. Kilpailun tulo Nordisk Elitkampin osalähdöksi ja matkan lyheneminen 2140 metriksi ovat tuoneet ennen kokemattoman suosion. Norjasta on tulossa maan ykköstykki Åsajerven, joka lauantaina Eskilstunassa voitti Elitkampin ensimmäisen osalähdön. Järvsöfaks ei lannistunut Eskilstunan laukasta, vaan suuntaa Lahteen, tavoitteena kolmas Olympia-ajon voitto.
Norjalaiset asiantuntijat ovat jo pitkään hehkuttaneet Järvsöfaksin pojan Åsajervenin hyvyydestä. ”Norjan paras” on ollut kommentti. Ja Eskilstunan juoksu osoitti, että puheille on katetta.
-Kyllä Lahti kiinnostaa kovasti. Ainoa pieni ongelma on se, että meiltä puuttuu kuski. Tor Wollebaeck ei pääse perhejuhlien vuoksi Lahteen. Yritin saada Jorma Kontion ajamaan Åsajerveniä, mutta hän oli jo varattu, valmentaja Ola Martin Aasen kertoo.
Jan-Olov Perssonin haaveena on pitkään ollut Olympia-ajon kolmas voitto Järvsöfaksilla. Viime vuonna maailman paras kylmäverinen loukkaantui muutama päivä ennen kilpailua. Tummia pilviä tuli taivaalle myös tänä vuonna, kun Järvsöfaks laukkasi Eskilstunassa maalisuoran alussa.
-En tiedä, mistä laukka tuli. Tarkastimme hevosen sunnuntaina ja kaikki on kunnossa. Mietimme parhaillaan, miten saavumme Lahteen. Rahtilaivavuoron puuttuminen matkavalikoimasta hankaloittaa hommia. Saattaa olla, että tulemme Maarianhaminan kautta, jossa yövymme, Persson suunnitteli.
Åsajervenin ja Järvsöfaksin uusintaottelu olisi toteutuessaan jokaisen ravijännärin unelmamatsi. Mutta taistelu Olympia-ajon voitosta ei ole vain kahden kauppa. Suomalaisjoukkue käy kamppailuun talven valtiaan Erikassonin johdolla. Erikasson ei hävinnyt paljon Järvsöfaksille Turussa tammikuussa. Viime vuoden Olympia-voittaja Auraus, Saran Salama, A.T. Eko, Plantom. Suomenhevosissa riittää iskuvoimaa.
Eskilstunassa komeasti kakkoseksi kirinyt Feseth Lynet on myös alustavalla listalla, samoin viime vuoden PM-sankari Mörtvedt Jerkeld. Eskilstunan nelonen Juni Blixten on jo ilmoitettu. Lopullinen lähtölista on valmis pääsiäismaanantaina. Lahdessa ensi viikon lauantaina nähdään varsinainen kolmimaaottelu Norja-Ruotsi-Suomi.
Olympiaravit – Lahden Jokimaalla – lauantaina 18.4.2009 klo 13.00
LisätietojaJanne Ekholm, Fintoto Oy, puh. 040-836 3844
Tomi Himanka, Lahden Hevosystäväinseura ry, puh. 0400-821 877
