28.03.2009

Erikassonin ylivoimaa Kaustisella


 
Erikasson hyvästeli kilpakumppanit viimeisessä kaarteessa. Kuva: Elina Paavola.

Kaustisella kilpailitiin Olympia-ajon toinen karsintalähtö. Jo ennakkoon asetelmat olivat varsin mielenkiintoiset, sillä kolminkertainen ravikuningas Saran Salama oli ensi kertaa tänä vuonna lähtökuopissa kohtaamassa talven menestyjät Erikassonin ja Plantomin sekä Joensuun ensimmäisessä karsinassa tauolta palanneen Aurauksen.

Saran Salama otti odotetusti keulat ja aloitti vauhdilla. Ensimmäisellä takasuoralla Tapio Perttunen kuitenkin luovutti keulapaikan vauhtia vaatineelle Erikassonille. Toista rataa taivalsivat Auraus ja Plantom. Asetelmat säilyivät lähes muuttumattomina viimeiseen kaarteeseen saakka, jolloin Harri Koivunen antoi Erikassonille kirimerkin. Erikasson irroitti vauhdilla muusta porukasta ja lipui selvään voittoon. Lopussa Saran Salama ei pystynyt pitämään kakkospaikkaa vaan ulkoa ohi vyöryivät Plantom ja Auraus. Erikassonin voittoajaksi kirjattiin 24,7a/2100 metriä.

Voittajia: Erikassonia, Harri Koivusta ja Bella Varjosta olivat olympiatallsista onnittelemassa keihäänheittäjä Tero Järvenpää, lumilautailija Janne Korpi ja meloja Anne Rikala.






 Etusivulle     Takaisin     Tulosta