18.03.2009
Henri Häkkinen ja Veli-Matti Lindström uusina Olympiatalliin
Henri Häkkinen ja Veli-Matti Lindström liittyivät uusina Olympiatalliin. Kuva: Hippola/Irina Keinänen
Ravihevosten ja ennen kaikkea ravipelaajien toivotaan tämän vuoden Olympiaraveissa nostavan nuorten urheilijoiden tukemiseen tarkoitetun potin entistäkin suuremmaksi. Vuonna 2008 tukipotiksi muodostui 56 700 euroa. Ravipeliyhtiö Fintoton ja Suomen Olympiakomitean yhteistyö, Olympiaravit, järjestetään 18. huhtikuuta Lahdessa.
Olympiaravien tukisumma kerrytetään yhden kuukauden pelivaihdosta, aikana ennen Olympiaravien finaalipäivää. Rahat lahjoitetaan nuorten huippu-urheilijoiden valmennustyöhön. Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola on yhteistyöhön tyytyväinen:
- Valmennuksen laatu on tärkeää myös nuorilla urheilijoilla. Palkattujen valmentajien saaminen on ensiarvoista, hän sanoo.
Janne Ekholm on ensi kertaa luotsaamassa Olympiaravikevättä Fintoton leivissä. Uusi projekti ei hänelle ole, sillä tähän saakka hän on toiminut Lahden Jokimaan raviradan toimitusjohtajana. Koko Suomen Olympiaravihistorian, nyt viisi vuotta täyttävän, nähnyt Ekholm on odottavalla kannalla:
- Nuorille urheilijoille Olympiaravien tiimoilta saatu kokonaissumma nousee tänä vuonna yli 260 000 euroon. On hienoa olla mukana projektissa, jonka tuottoja ohjataan nuorten urheiluvalmennukseen. Tietenkin Olympiaravit ovat myös ravitapahtumana karsintoineen hevosurheilullisesti tasokas, kansainvälinen kilpailu.
Yhteistyön ryydittämiseksi Olympiaraveissa on mukana jälleen tunnettuja: entisiä, nykyisiä ja tulevia olympiaurheilijoita. Tänä vuonna "Olympiatalliin" liittyivät Pekingin mitaliampuja Henri Häkkinen ja jo viime vuoden Olympiaraveissa ravihevosen kärryille haastettu olympiamitalisti, mäkihyppääjä Veli-Matti Lindström. Ennestään yhteistyössä ovat mukana Juha Hirvi, Piia Pantsu Tero Järvenpää, Janne Korpi, Pekka Koskela, Johanna Manninen, Anne Rikala, Valtteri Halonen, Ville ja Emilia Pikkarainen, Petteri Otranen sekä Anniina Ala-Seppälä. Kaikki hevos- tai raviharrastajia tai muutoin hevosista kiinnostuneita urheilijoita. Urheilijat ovat mukana myös Olympiaravipäivänä, osa perinteiseen tapaan esiintyjän roolissa, kun Olympiaravit avataan urheilullisen näyttävästi hevos- ja ihmisvoimin.
Lahden Olympiaravit, 18. huhtikuuta Jokimaan raviradalla, kello 13 alkaen.
