Kohti Olympiaraveja 2008

Bloggaaja: Janne Ekholm, Jokimaan raviradan toiminnanjohtaja, Lahti

22.2.2008

Johanna Manninen voittaa montelähdön, Järvsöfaks murskaa vastustajansa päälähdössä, uudet yleisö- ja pelivaihtoennätykset syntyvät. Tässä vahvimpia muistojani viime vuoden Olympiaraveista, jotka onnistuivat mielestäni hienosti, mutta tuoreessa tapahtumassa on kuitenkin aina paljon kehitettävää ja vuoden 2008 tapahtuman järjestäminen on kannaltamme erinomaisen hieno, positiivinen haaste.

Tapahtumaa on aikaa parisen kuukautta. Tiedottamista ja markkinointia on suunniteltu, oheisohjelman runkoa on hahmoteltu ja yhteistyökumppanit lähes kokonaisuudessaan hankittu. Ponnistamisen pohja on siten hyvällä tolalla ja myös hevosrintamalla näyttää varovaisen lupaavalta. Talvivaltikan haltijoiden Plantomin ja Erikassonin vire pitänee Olympiaraveihin asti. Jokimaan omien valmentajien Tapio Perttusen ja Esa Holopaisen suojattien Saran Salaman ja Tutuarin talvivalmentautuminen on sujunut lupauksia herättävästi ja kilpailuvire ehditään virittää huippuunsa.

Huippukuntoa kotimaan rintamalta tarvitaankin, sillä päälähtöön on tulossa myös kansainvälistä väriä. Viimeistä kauttaan kilpaileva Järvsöfaks on omistaja-valmentaja Jan-Olov Perssonin mukaan saapumassa puolustamaan aiempien vuosien voittojaan ja meillä järjestäjillä on lisäksi paljon muitakin kontakteja Ruotsiin ja Norjaan, joten on oikein mahdollista, että pystymme tarjoamaan kaikkein aikojen Olympiaravi - finaalin. Ensimmäiset karsinnat Olympia -finaaliin ajetaan Forssassa 1.3.


 Etusivulle     Takaisin     Tulosta