Japanista ravitalleille

Bloggaaja: Janne Korpi

30.3.2007

Saavuin kaksi päivää sitten kotiin, Suomeen. En olekaan ehtinyt viettää Suomessa tänä vuonna kuin neljä kokonaista päivää. Alkuvuoden kilpailin Euroopassa ja viime kuukausi meni lennellessä mannerten välillä: kävin kisamatkoilla Japanissa ja USA:ssa ja vielä uudelleen Japanissa sponsoreita tapaamassa. Jatkuva matkustaminen on välillä raskasta, varsinkin kun sivutuotteena tulee jetlag. Jos reissujen välissä ehdin olla pari päivää kotona, aika menee aikaerosta toipumiseen.

Lumilautakilpailut ovat tältä kaudelta ohi, ja nyt on aikaa hevosille. Olen tässä parin päivän aikana ehtinyt talleille ja ajamaan. Kevään ja kesän aikana on tarkoitus ajaa kilpaa. Ensimmäinen tavoite on päästä Lahden Olympiaravipäivänä starttiin omalla hevosellani, viisivuotiaalla lämminverisellä Yamatolla.

Raveissa ja hevosharrastuksessa parasta on se, kun saa hevosen hyvään kuntoon ja näkee oman työnsä tuloksen. Olen ohjastajana ja lautailijana aika samanlainen: otan rennosti, en stressaa turhasta. Ajotapani on rauhallinen, ja varmaan lautailijanakin olen rauhallinen, jos lautailijasta niin voi sanoa.  Molempien lajien kisasuorituksiin valmistaudun aika samalla tavalla eli käyn ennen kisaa suorituksen läpi mielessäni. Sen kummempia ennakkovalmistautumiskaavoja en noudata.

Se ero lautailussa ja raveissa on, että lautailu on vaarallisempaa. Laskiessa olen katkaissut käteni, taittanut nilkat ja nivelsiteet, mutta hevosten kanssa ei ole koskaan sattunut yhtään haaveria *koputtaa puuta* hehehe. En silti osaa jännittää kummassakaan. En pahemmin pode kisajännitystä radalla enkä lumikourussa.

Lautailukaverini eivät ihmettele raviharrastustani. He tietävät, että isäni on ravivalmentaja, joten tuskin hevosharrastukseni on heille mikään ihme. Kaverit ovat kyllä kiinnostuneita hevosista ja ohjastajan urastani, mutta eivät ole tulleet raveihin mukaan. En tosin ole pahemmin pyytänytkään, ehkä tosiaan pitäisi!

Käyn aika usein raveissa myös yleisönä. Paras ravipäivä on silloin, kun on urheilullisesti hyvät ravit: kovia hevosia ja huippusuorituksia. En ole kovin innokas pelaaja, seuraan raveja enemmän urheilun vuoksi.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa katsojaksi raveihin. Menen katsomaan Forssan Olympia-ajon karsintaa. Sen jälkeen lähden laskemaan Lappiin ja sitten taas takaisin talleille. Varmaankin vietän suuren osan tulevasta kesästä raveissa ja tallilla.

Hyvää kesän odotusta muillekin ja hyviä hetkiä raviurheilun parissa!

Janne


 Etusivulle     Takaisin     Tulosta