Kilpailusarja

Olympiaravit on kansainvälinen ravikilpailu avoimen sarjan, yli 5-vuotiaille kylmäverisille. Eli kisaan voivat osallistua suomenhevosten lisäksi muiden Pohjoismaiden kylmäverirotujen edustajat. Viime vuonna finaalivoitto meni ensimmäistä kertaa norjaan, kun Moe Brage vei Olympia-ajon suurimmat rahat. Kaksi kertaa voitto on jäänyt Suomeen ja kahdesti pokaalit on viety lahden yli Ruotsiin.

Karsinnat
Olympiaravien finaaliin karsitaan kolmessa karsintalähdössä. Karsintapaikat ovat 20.3. Joensuu ja 27.3. Kaustinen ja 3.4. Forssa. Karsintalähtöjen kilpailumatkat ovat 2100 - 2140 metriä ja ykköspalkinto 10 000 euroa. Karsintalähdöistä saatujen pisteiden perusteella valitaan yhdeksän hevosta finaaliin. Lisäksi kilpailun järjestäjä voi valita kolme hevosta pistelaskun ulkopuolelta.

Finaali
Olympiaravien finaali eli Olympia-ajo ajetaan Lahden Jokimaalla V75-ravien yhteydessä lauantaina 17.4. Loppukilpailussa ravattava matka on 2140 metriä autolähetyksellä.

Palkinnot
Finaalin voittaja saa 20 000 €.

Miniolympiaravit
Samalla kilpaillaan myös nuorten ohjastajien ja pikkuponien Miniolympiaravit. Osallistujat karsivat neljässä karsintalähdössä: 20.3. Joensuussa, 28.3. Kaustisella, 3.4. Forssassa ja 5.4. Kouvolassa. Ponit kisaavat finaalin niinikään 17.4. Lahdessa.
 


 
   


 Etusivulle     Takaisin     Tulosta